PROFESSIONAL ABOUT US TOVERI FINNISH SPITZ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Angela Cavill - Suomen suurlähettiläs

Paula Heikkinen-Lehkonen

first published in the Finnish kennel Club Magazine 'Koiramme' 9/2003

Kun koirankasvattaja innostuu jostain rodusta, hän tavallisesti haluaa perehtyä myös sen käyttöön alkuperäisissä olosuhteissa. Ymmärtääkseen rotua, sen luonnetta ja rakennetta täydellisesti kasvattajan on tiedettävä, miksi rodun alkuperämaassa arvostetaan tiettyjä ominaisuuksia ja miksi rotu on kehittynyt sellaiseksi kuin on. Tätä varten on käytävä rodun alkuperämaassa ja tutustuttava sen olosuhteisiin ja koirien käyttöön siellä. On käytävä alkuperämaan päänäyttelyissä, tuotettava koiria alkuperämaasta ja kuunneltava sen kasvattajien ja tuomarien mielipiteitä. Usein käy niin, että vähitellen itse maakin ja sen kulttuuri ja perinteet alkavat kiinnostaa.

Juuri näin on käynyt Angela Cavillille, englantilaiselle suomenpystykorvien kasvattajalle. Hänestä on tullut koirien kautta suuri Suomen ystävä. Suomessa ei ehkä aina ole ihan tiedostettukaan, että yhtään liioittelematta voidaan sanoa Angelan olevan maailman merkittävin suomenpystykorvien kasvattaja. Suomi kun on auttamattomasti syrjäinen maailmankolkka ja etenkin kielemme on käsittämätöntä. Englantia puhuva kielialue on jo itsessään laaja, ja sitä kieltä osataan maailmalla muutenkin. Englantia pidetään yleisesti johtavana koirankasvatusmaana, ovathan koiranäyttelyt syntyneet siellä ja siellä järjestetään yhä edelleen maailman suurimmat näyttelyt. Muu koiramaailma seuraa, mitä Englannissa tapahtuu. Jos kasvattaja on tunnettu Englannissa, hän on tunnettu koko maailmassa.

Rodun ja kansan luonne samanlainen

On perin harvinaista, että joku saa valtiollisen kunniamerkin pääasiassa koira-alan ansioistaan. Koirankasvatukseen liittyy kuitenkin erottamattomasti paljon muutakin. Angela Cavill, jos kuka, on vaalinut suomalaista kulttuuria merkittävällä tavalla ja tehnyt sitä tunnetuksi. Hän sai vastaanottaa Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristin heinäkuun alussa Lontoossa suurlähettiläs Pertti Salolaiselta Lontoossa Suomen Suurlähetystössä järjestetyssä tilaisuudessa.

Angela Cavill on sikälikin poikkeuksellinen englantilainen koirankasvattaja, että hän on alusta saakka kunnioittanut rotunsa alkuperämaata. Tämä kun ei siellä ole mitenkään itsestään selvää. Monissa roduissa on eristyksissä karanteenirajan takana kehittynyt alkuperämaasta poikkeava tyyppi, rotumääritelmä on kirjoitettu uusiksi eivätkä kasvattajat ole vähääkään kiinnostuneet seuraamaan, missä mennään rodun alkuperämaassa. Kun katsoo esimerkiksi englantilaisia mäyräkoiria, saksanpaimenkoiria tai snautsereita, tulee lähinnä vihaiseksi, niin kauas on kadonnut oikea rotutyyppi. Näin olisi voinut käydä suomenpystykorvallekin ilman Angelaa.

Syy, miksi Cavillit valitsivat rodukseen juuri suomenpystykorvan, oli sen luonne. Toki heitä viehätti pystykorvatyyppisen koiran ulkomuotokin.

- Tavallisesti englantilaiset haluavat sellaisen koiran, joka on aina mukana, on seurallinen ja palvelualtis, tai sylikoiran jota silitellä. Me olimme kuitenkin kiireisiä ihmisiä, ja halusimme koiran, joka olisi luonteeltaan itsenäisempi. Pidän koirista, joilla on jokin tehtävä ja oma tahto, en halua koiraa joka tottelee sokeasti, perustelee Angela kiinnostumistaan rodusta.

Usein ihminen valitsee tiedostamattaan rodukseen sellaisen, jolla on samanlaisia luonteenpiirteitä kuin itselläkin.

- Pidän seurasta, ja minulla on paljon ystäviä, mutta viihdyn myös yksin, etenkin metsässä ja haluan tehdä omia asioitani, puntaroi Angela omien ja rotunsa luonteenpiirteiden vastaavuutta. Tähtimerkiltään vaakana hän arvelee oman luonteensa olevan kaksijakoisen. Pikemminkin hän näkee niin, että suomenpystykorvan luonne on samanlainen kuin suomalaisten ihmisten. - Suomenpystykorva on itsenäinen. Vie aikaa, ennen kuin se hyväksyy jonkun ystäväkseen. Samanlaisia ovat suomalaiset, jos jonkun kanssa ystävystyy, ei parempaa ystävää voi ollakaan. Suomalaiset ovat suorasukaisia ja sanovat mitä ajattelevat, arvostan sitä, sanoo Angela.

Pystykorva on nähtävä metsässä

Suomalaisten sanotaan olevan tavattoman kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Usein on myös niin, että emme osaa arvostaa maamme ja kulttuurimme ainutlaatuisia piirteitä, ennen kuin joku tulee muualta sanomaan, kuinka hienoja ne ovat. Jokapäiväisinä ja tavallisina pitämämme asiat ovat muunmaalaisille jotain aivan erikoista.

- Pidän etenkin Suomen maaseudusta, olenhan itsekin maaseudulla kasvanut. Pidän maanne kulttuurista. On ollut aivan ihanaa käydä pystykorvakasvattajien kotona, vanhoilla tiloilla, joissa on käytössä vanhoja puisia käsintehtyjä esineitä ja huonekaluja, hän ihastelee. - Suomessa metsän omistaminenkin on ihan tavallista, mutta Englannissa se olisi jotain aivan ihmeellistä.

Angela on ollut havaitsevinaan sellaistakin, että kansallisrotu ei kotimaassaan nauti ansaitsemaansa arvostusta. Suomalainen kun helposti näkee pystykorvan tavallisena maatiaispiskinä, pihavahtina.

- Luulen, että suomalaiset eivät osaa arvostaa suomenpystykorvaa tarpeeksi, hän arvelee. - Nyt, kun minusta ja rodusta on ollut lehdissä ja televisiossa juttuja, rotu on saanut julkisuutta ja ihmiset ovat huomanneet sen. Jos mitalini on saanut ihmiset kiinnittämään enemmän huomiota suomenpystykorvaan, olen iloinen siitä. Ehkä kaikki tämä julkisuus saa ihmiset arvostamaan rotua ja näkemään sen uusin silmin.

Cavillit hankkivat ensimmäisen pystykorvansa vuonna -69, ja vuonna -75 Angela päätti tulla Suomeen katsomaan, millaisia koirat ovat rodun kotimaassa. Englannissa kanta oli pieni, koirat läheistä sukua keskenään eikä pariinkymmeneen vuoteen oltu saatu uutta jalostusmateriaalia suoraan Suomesta. Vaikka etenkin Griselda Pricellä oli aikoinaan ollut hyviä koiria, Angela oivalsi, että jotakin pitäisi nyt tehdä. Heti ensimmäinen Suomen-vierailu oli suuri elämys, ja hänelle valkeni, millainen suomenpystykorva parhaimmillaan on. Samalla hänelle selkisi, että silloinen englantilainen kanta oli päässyt liian kauas oikeasta ihanteesta.

- Kun tulin ensimmäistä kertaa Suomeen, tapasin useita pystykorvien omistajia. En ollut vielä silloin "sisällä" asioissa, mutta pidin kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Etenkin tutustuminen Eero Häkkiseen oli merkityksellistä. Vuotta myöhemmin tulin uudestaan, ja halusin päästä näkemään metsästystä. Muistan vieläkin aivan elävästi, kuinka koira istui autossa kaikessa rauhassa, mutta sitten kun se päästettiin irti metsään, se aivan kuin syttyi ja pääsi oikeuksiinsa. Suomenpystykorvan luonnetta on mahdotonta ymmärtää, ellei sitä näe oikeassa elementissään, metsällä. Muutenkin kaikki se, etenkin aamun valo, metsän tuoksu ja hiljaisuus, teki lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, että metsä on suomalaiselle pyhä, kuin kirkko, Angela sanoo.

Molemminpuolista arvonanto

Angela on ylpeä siitä, että kun ensimmäisellä metsäreissulla hienoa englantilaisladya varten oli otettu mukaan hieman mukavuuksia, kuten istuma-alusta, nyt häneltä ei enää edes kysytä, pääseekö hän ojan yli omin avuin, ja hän osaa itse tehdä myös tulet. Hän hykertelee tyytyväisyydestä kertoessaan suomalaisilta ystäviltään saamistaan lahjoista, puukoista ja oravannahoista. Se kertoo, että hänet on hyväksytty tasavertaisena joukkoon. Kun ollaan vuosien mittaan tutustuttu, häntä ei enää pidetä englantilaisladynä ja hienona naisena, jolle sopisi antaa lahjaksi kukkia tai jalokiviä vaan hän on reilu kaveri, joka on aidosti kiinnostunut samoista asioista.

- Nykyisin maltan tuskin odottaa syksyn tuloa ja metsään pääsyä, hän tunnustaa. Suuria elämän kohokohtia ovat olleet ne Haukku-ottelut ja Koppelohaukut, joissa hän on saanut toimia koiranohjaajana. Se osoittaa, että häneen luotetaan, ja kaikkein hienointa Angelasta on ollut nähdä myös koirien luottavan ja toimivan hänen kanssaan.

Angela laskee käyvänsä vähintään kolme kertaa vuodessa Suomessa, usein viisi-kuusikin kertaa. Hänellä on monia ystäviä täällä, ja kaikkia pitäisi päästä tapaamaan ja näkemään näiden koiria.

Englantilaiset yleensä olettavat kaikkien osaavan puhua englantia, eivätkä juurikaan vaivaudu opiskelemaan muita kieliä. Toki Suomessa etenkin nuori polvi on kielitaitoista, mutta valtaosa pystykorvakasvattajista on maalla asuvia, metsästäjiä ja kansanihmisiä, jotka eivät vieraita kieliä juuri puhu. Angelaa harmitti, kun hän ei voinut näiden kanssa kommunikoida, ja niinpä hän ryhtyi sisukkaasti opiskelemaan suomea. Nykyisin hän pystyykin keskustelemaan ihmisten kanssa suomeksi.

- Jos ei osaa kieltä, ei pysty kunnolla tutustumaan maahan ja ihmisiin. Nyt voin todella kuunnella ihmisiä ja ymmärtää heidän juttujaan, hän iloitsee. - Metsästysihmiset ovat maanläheisiä, ja he todella haluavat auttaa, kun näkevät meillä olevan samat kiinnostuksen kohteet. Arvostan saamaani apua suuresti.

Angela on vuosien mittaan tuottanut Suomesta 8 pystykorvaa, lisäksi astutettuna tulleiden narttujen karanteenissa syntyneet pennut. Hän on erittäin kiitollinen siitä, että on saanut hankittua hyviä koiria. Ihan alkuun hän sai Eero Häkkisen uroksen Ukon sisaren Pipsan astutettuna, ja siitä lähti Toveri-kennelin voittokulku. Englannista on nykyisin vaikea loytää pystykorvaa, jonka sukutaulussa ei tämän ensimmäisen Pipsan nimeä esiinny.

Angelan kasvattien menestys on ollut englantilaisittainkin valtavaa, vaikka suomenpystykorva verrattain harvinaisena rotuna ei kuulukaan niihin, joille olisi sertit jaossa joka näyttelyssä, saati että rotu itsestään selvästi noteerattaisiin ryhmäkilpailuissa. Useina vuosina hän on ollut Vuoden Kasvattaja-kilpailun kärjessä, ja hänen koiransa ovat voittaneet Vuoden Jalostuskoira-palkintoja. Viime aikojen huomattavin rodun vaikuttajayksilö oli Santasepon Pipsa, jonka Angela sai Erkki Santapukilta ja Marjukka Sopaselta lainaksi.

Sekin tuli Englantiin karanteeniin astutettuna, ja sen jälkeläiset ovat olleet erittäin voittoisia ja jalostuksessa merkittäviä. Angela tietää hyvin, että monet pystykorvakasvattajat eivät lainkaan myy koiria ei-metsästäjille, ja muutenkaan suomalainen ei juuri aikuista koiraa myy. Hän ymmärtää saaneensa koirat siksi, että suomalaiskasvattajat arvostavat hänen työtään rodun hyväksi.

Koira mukana lähetystössä

Vaikka englantilaiset tunnetusti juovat aina teetä, Angela on oppinut suomalaiseen tapaan pitämään kahvista. Ja saunominen, etenkin järven rannalla, on hänestä aivan ihanaa. Nykyisessä Cavillien talossa ei tosin ole omaa saunaa, mutta edellisessä oli. Puoliksi vakavissaan Angela naurahtaakin, että hän on varmaankin ollut edellisessä elämässään suomalainen.

Angela toimii aktiivisesti Suomi-Englanti-seurassa, ja hänet on nimitetty Suomen Pystykorvajärjestön kunniajäseneksi. Hän on pari kertaa arvostellutkin rotua Suomessa, ja on vakituinen vieras Talvipäivillä, Haukku-otteluissa ja tuomarineuvotteluissa. Cavillit ovat näkyviä vaikuttajia Englannin kennelmaailmassa, he omistavat mm. tärkeän viikoittain ilmestyvän Our Dogs-lehden, ja julkaisevat muutakin koirakirjallisuutta, videoita jne. Angelan mies Dave on useiden rotujen tuomari ja on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tuomarikoulutusta. He ovat kantavia voimia suuren Southern Counties-näyttelyn järjestelytoimikunnassa, ja heidän ansiostaan useita suomalaisia tuomareita on ollut tässä näyttelyssä arvostelemassa. Suomalaisia nuoria on ollut heidän Bellmead-kenneltyttökoulussaan opiskelemassa. Angela on siis varsinainen Suomen ja Englannin hyvien suhteiden ylläpitäjä. Käynti oikeassa suurlähetystössä ei silti kuulu hänenkään jokapäiväiseen ohjelmaansa. Nykyistä suurlähettilästä Pertti Salolaista Angela kehuu vuolaasti sanoen tämän olevan todella tehokas ja maataan hyvin esille tuova. Hän on tavannut aikaisemmatkin suurlähettiläät, ja Salolainen vie hänen mielestään näistä kirkkaasti voiton. Kunniamerkkitilaisuuden piti olla tietenkin arvokas, vakava ja juhlallinen, kuten Suomessa on tapana, mutta se meni varsinaiseksi hihittelyksi. Suurlähettilään piti kiinnittää merkki Angelan rintaan sen takapuolella olevilla neuloilla, mutta koska neulat ovat pitkiä ja teräviä, piti tietenkin varoa, ettei merkinsaajaa niillä tökätä. Siinäpä olikin tuhertamista, ja kesti ainakin viisi minuuttia, ennen kuin Salolainen sai merkin säädyllisesti kiinnitettyä. Tilaisuutta kunnioitti luonnollisesti läsnäolollaan myös suomenpystykorva, Angelan kasvatti Ch Toveri Armaani.

- Armaani on ensimmäinen suomenpystykorva, joka on vieraillut oikein sisällä suurlähetystössä, kehaisee Angela. - Nyt siellä on esillä myös kuva kansallisrodusta, lahjoitin sinne sellaisen.

Kun asiasta oli kerrottu Suomen TV-uutisissa, heti olivat puhelimet alkaneet soida ja tekstiviestejä tulvia, kun suomalaisystävät kiirehtivät onnittelemaan. Ystävät olivat myös ottaneet Suomen TV:ssä näytetyn pätkän videolle.

Kotona Cavilleilla on tällä hetkellä vain yksi suomenpystykorva, ja sekin jo veteraani-ikäinen. Muutamia koiria on osaomistuksessa muualla asuvina. Kesällä Suomessa käydessään Angela oli tosin iskenyt silmänsä erääseen koiraan, joten jos kaikki sujuu hyvin, uusi pystykorva saattaa hyvinkin muuttaa kohta Englantii




HELSINGIN SANOMAT

keskiviikkona 2. Heinakuuta 2003

Suomenpystykorvien paras ystävä asuu Lontoossa

LONTOO. Niinhän se on, että vasta ulkomailla tai ulkomaalaisten kautta oppii arvostamaan suomalaisuutta. Tai suomalaisia koirarotuja.

Otetaan nyt vaikka tämä suomenpystykorva. Mitä ihmeellistä muka on jokaisen suomalaisen maalaistalon pihalla juoksentelevassa haukkutehtaassa?

"Suomenpystykorva on upea rotu. Se on kuin suomalainen itse: uskollinen, itsenäinen ja kerran ystävystyttyään ikuinen ystävä", lontoolainen koirankasvattaja Angela Cavill neuvoo lempeästi.

Cavill ei ole sellainen henkilö, jota vastaan tekee mieli väittää koira-asioissa.

Angela Cavill on Britannian Rouva Suomenpystykorva. Hänen 1970-luvulla perustamansa Toveri-kennelinsä on kasvattanut saarivaltakunnan parhaat suomenpystykorvat.

Cavill toimii rodun tuomarina niin Suomessa kuin Britanniassakin. Hän on jopa kääntänyt suomenpystykorvan rotumääritelmät englanniksi.

Ei siis ihme, että tälle Suomen Pystykorvajärjestön kunniajäsenelle luovutetaan tänään keskiviikkona myös Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi.

"Tunnen itseni jotenkin hyvin suomalaiseksi. Aina kun lähden Suomesta, iskee koti-ikävä", Cavill kertoo vaalein suomalaissävyin sisustetussa olohuoneessaan.

Sohvapöydällä on Kalevala. Cavill lukee sitä luonnollisesti alkukielellä.

Suomen kielen hän on opetellut pärjätäkseen paremmin suomenpystykorvien maassa – ja etenkin metsällä.

Jaloissa pörrää 8-vuotias suomenpystykorva Sofi eli Toveri Pirteä.

Sofi on kiinnostunut sohvapöydälle asetelluista piparkakuista. Koira yrittää selvittää, olisiko vieraista antamaan sille maistiaisia.

"Tämä on juuri suomenpystykorvassa niin ihanaa!", Cavill puuskahtaa ja jatkaa:

"Joku cockerspanieli tulisi häntää heilutellen väittämään tuntemattomalle, että rakastan sinua, rakastan sinua. Suomenpystykorva ei alentuisi moiseen. Suomenpystykorva sanoo, että rakastan sinua, jos annat minulle piparkakun."

Sofi todistaa emäntänsä väitteen oikeaksi. Kun piparia ei heru, koirakin häviää omiin oloihinsa.

Cavill ei usko, että suomenpystykorvasta tulee koskaan huippusuosittu Britanniassa.

"Suomenpystykorva on liian itsenäinen. Se saattaa myös haukkua. Täällä ihmiset haluavat hiljaisen koiran, jolla ei juuri ole omaa tahtoa."

Petteri Kokkonen


Suomenpystykorvia kasvattava Angela Cavill käy kolme kertaa vuodessa Suomessa. Kesällä aikaa löytyy koirien lisäksi myös Savonlinnan oopperajuhlille

Britanniassa elävät suomenpystykorvat eivät metsästä. Kulttuuri ja lintukanta ovat liian erilaiset.

Suomessa sen sijaan Cavill nauttii seurata metsästävää koiraa.

"Metsästys on suomenpystykorvan työtä. Rodun on nähnyt kunnolla vasta sitten, kun on nähnyt sen omassa tehtävässään", hän sanoo.

Cavill on opetellut itsekin ampumaan, vaikkei olekaan vielä koskaan taitoa käyttänyt. Hänen mielestään metsälle on vaarallista lähteä, jos ei tiedä, miten ase toimii.

Viime syksynä Cavill osallistui ensimmäistä kertaa Suomen Pystykorvajärjestön käyttökokeeseen, niin sanottuun Koppelo-haukkuun.

Cavill oli alussa hieman huolissaan, ettei pilaisi lainakoiransa mahdollisuuksia omilla virheillään.

"Olin todella tyytyväinen, kun sijoitumme lopulta kahdeksanniksi 25:stä."

Yksi Cavillin kodin huoneista on omistettu Suomelle ja suomenpystykorville.

Seinällä on suomenpystykorvajulisteita, joista komeimmassa yksi Cavillin aikaisemmista koirista, Toveri Toby, mainostaa koiranruokaa.

"Se juliste koristi aikoinaan jokaista bussipysäkkiä", Cavill kertoo.

Kirjahyllyt ovat täynnä Suomi-aiheista kirjallisuutta. Löytyy myös puukkokokoelma, suomenpystykorva-aiheinen postikorttikokoelma ja suomalaisia koiralehtiä.

Koiralehdet Cavill tuntee myös omasta takaa. Hänen David-miehensä julkaisee lehtiä nimeltä Dogs Monthly sekä Our Dogs and Cats.

Vaimonsa tavoin koiratuomarina ja koiranäyttelyjärjestäjänä toimiva David Cavill kertoo olevansa erittäin ylpeä rouvastaan.

Angela Cavill naurahtaa.

"Ei tätä rahasta tehdä, vaan rakkaudesta koiriin."

Annamari Sipilä



Copyright David and Angela Cavill 2015 All rights reserved